Älä varo, mitä ajattelet!
Dangerous Myths Bloggers Believe
Bloggaamisesta puhuttaessa mainitaan usein, ettei "blogiin kannata kirjoittaa mitään, mitä ei haluaisi tulevaisuuden työnantajan lukevan". Voisiko sen kärjistää näin?:
Okei, kuvitellaan, että tulevaisuuden työnantajani löytäisi blogini. Hän luultavasti saisi tietää, mitä ajattelin nuoruudessani. Mitä sitten? Ne edustivat sitä minua, joka kirjoitushetkellä olin. Jos työnantajani ei hyväksyisi sitä, että olen joskus ollut jotain mieltä ja että olen sittemmin muuttanut näkemyksiäni, minä olisin varmaan väärä työntekijä hänen palvelukseensa.
Nykyään on muutenkin liikkeellä ajatusta, että kun ihminen on kantansa valinnut, hänen pitäisi pysyä siinä loppuikänsä voidakseen olla luotettava. Kovasti presidentinvaalitenteissäkin vanhoja kaivelemalla yritettiin saada osoitettua, ettei ehdokkaalla ole kunnollisia (=ikuisia?) mielipiteitä ajamistaan asioista, ja että hän on epäluotettava, kun hän ei ole samaa mieltä kuin mitä oli 15 vuotta sitten.
Seuraavan toteamuksen luin viime kesänä Ralph Waldo Emersonin (1803-1882) Esseitä-kokoelmasta. Siinä on opittavaa jokaiselle ihmiselle, jolla on sanottavaa.
Totta kai pitää ajatella, mitä sanoo ennen kuin sanoo, mitä ajattelee. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ihminen saisi tuoda omia ajatuksiaan julki, päinvastoin: ajatusten julkituonnin voisi jopa sanoa olevan kansalaisvelvollisuus.
(Mietitäänpä, kuinka paljon maailma on muuttunut sen seurauksena, että joku on sanonut, mitä on ajatellut. Tai, ehkä olisi parempi kääntää tämä toisinpäin: kuinka paljon maailma on muuttunut muuten kuin sen ansiosta, että joku on kertonut ajatuksensa? Aika vähän. Itse asiassa ei yhtään.)
Kuinka paljon maailma muuttuisi, jos yhden suuren ajattelijan sijasta meillä olisi satoja "suuria ajattelijoita", joiden ajatukset leviäisivät helposti taas uusille ajattelijoille? Siinä sitä olisi yhteiskunnalle sen kovasti kaipaamaa murrosta.
***
Lisäys 16.1. Huh, tulipas siinä tekstiä. Ehkä mainitsemallani "pelottelulla" ei yritetä niinkään poistaa ajatuksien leviämistä, vaan sitä, etteivät ihmiset ihan kaikkea itsestään kertoisi. (Tosin tokkopa sitä muutenkaan omalla nimellään uskaltaisi kertoa arimmista tunnoistaan...)
Bloggaamisesta puhuttaessa mainitaan usein, ettei "blogiin kannata kirjoittaa mitään, mitä ei haluaisi tulevaisuuden työnantajan lukevan". Voisiko sen kärjistää näin?:
Ei kannata olla mitään mieltä mistään, koska mielipide voi myöhemmän osoittautua sellaiseksi, jota voi joutua katumaan.Blogi löydetään - entä sitten?
Okei, kuvitellaan, että tulevaisuuden työnantajani löytäisi blogini. Hän luultavasti saisi tietää, mitä ajattelin nuoruudessani. Mitä sitten? Ne edustivat sitä minua, joka kirjoitushetkellä olin. Jos työnantajani ei hyväksyisi sitä, että olen joskus ollut jotain mieltä ja että olen sittemmin muuttanut näkemyksiäni, minä olisin varmaan väärä työntekijä hänen palvelukseensa.
Nykyään on muutenkin liikkeellä ajatusta, että kun ihminen on kantansa valinnut, hänen pitäisi pysyä siinä loppuikänsä voidakseen olla luotettava. Kovasti presidentinvaalitenteissäkin vanhoja kaivelemalla yritettiin saada osoitettua, ettei ehdokkaalla ole kunnollisia (=ikuisia?) mielipiteitä ajamistaan asioista, ja että hän on epäluotettava, kun hän ei ole samaa mieltä kuin mitä oli 15 vuotta sitten.
Seuraavan toteamuksen luin viime kesänä Ralph Waldo Emersonin (1803-1882) Esseitä-kokoelmasta. Siinä on opittavaa jokaiselle ihmiselle, jolla on sanottavaa.
A foolish consistency is the hobgoblin of little minds, adored by little statesmen and philosophers and divines. With consistency a great soul has simply nothing to do. He may as well concern himself with his shadow on the wall. Speak what you think now in hard words, and to-morrow speak what to-morrow thinks in hard words again, though it contradict every thing you said to-day. — 'Ah, so you shall be sure to be misunderstood.' — Is it so bad, then, to be misunderstood? Pythagoras was misunderstood, and Socrates, and Jesus, and Luther, and Copernicus, and Galileo, and Newton, and every pure and wise spirit that ever took flesh. To be great is to be misunderstood.Ajattelu kansalaisvelvollisuutena
Totta kai pitää ajatella, mitä sanoo ennen kuin sanoo, mitä ajattelee. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ihminen saisi tuoda omia ajatuksiaan julki, päinvastoin: ajatusten julkituonnin voisi jopa sanoa olevan kansalaisvelvollisuus.
(Mietitäänpä, kuinka paljon maailma on muuttunut sen seurauksena, että joku on sanonut, mitä on ajatellut. Tai, ehkä olisi parempi kääntää tämä toisinpäin: kuinka paljon maailma on muuttunut muuten kuin sen ansiosta, että joku on kertonut ajatuksensa? Aika vähän. Itse asiassa ei yhtään.)
Kuinka paljon maailma muuttuisi, jos yhden suuren ajattelijan sijasta meillä olisi satoja "suuria ajattelijoita", joiden ajatukset leviäisivät helposti taas uusille ajattelijoille? Siinä sitä olisi yhteiskunnalle sen kovasti kaipaamaa murrosta.
Tags:
***
Lisäys 16.1. Huh, tulipas siinä tekstiä. Ehkä mainitsemallani "pelottelulla" ei yritetä niinkään poistaa ajatuksien leviämistä, vaan sitä, etteivät ihmiset ihan kaikkea itsestään kertoisi. (Tosin tokkopa sitä muutenkaan omalla nimellään uskaltaisi kertoa arimmista tunnoistaan...)
posted by Arttu at 15:56
RSS-syöte
1 Comments:
Koetin löytää tähän hätään alkuperäislähteen ja sanojan, mutta menköön nyt ihan vaan nimettömänä anekdoottina: kun erästä merkittävään asemaan noussutta (muistaakseni brittiläistä) herrasmiestä tentattiin nimekkäässä seurassa takinkääntämisestä, mies vastasi (suurinpiirtein, piru että olisin halunnut löytää, mistä tämän luin): "Hyvä herra, pidän järkevänä uusia tietoja saadessani muuttaa aiempaa kantaani siten, että se vastaa parantunutta ymmärrystäni. Entä Te?"
Tieto on valtaa, ja siksi tiedon (ja ajattelun) turhan avointa julkista jakamisena voi pitää myös vallan jakamisena. Vastaavasti tiedon panttaamisella voi keskittää itselleen valtaa. Hierarkiat perustuvat pitkälti siihen, että ylemmällä portaalla olevat tietävät enemmän kuin arvoasteikossa alemmat.
Lähetä kommentti
Links to this post:
Luo linkki
<< Home