21.1.06

Jack Bauer ja propaganda

Herkko Hietanen kirjoitti 15.1. Berkeleyn perspektiivi -blogissaan mielenkiintoisesti amerikkalaisen television ilmiöistä.
[24] muuten pyörii Fox-kanavalla ja sen käsikirjoittajat on valjastettu myös osaksi USA:n oikeistokoneen propagandarattaita. Jack Bauer rikkoo kaikkia mahdollisia ihmisoikeussopimuksia: kiduttaa, salakuuntelee, uhkailee ja tappaa diplomaatteja. Usein sarjassa tämä toiminta kyseenalaistetaan, mutta lopulta Bauerille sallitaan kaikki terrorismin vastaisen taistelun nimissä. Sarja auttaa valmistelemaan yhdysvaltalaisia tilanteisiin jossa lakia pitää venyyttää. Näyttäisikin, että kansa hyväksyy Bushin lainvastaiset salakuunteluvaltuutukset.
Olen jo aiemmin pohtinut 24-sarjan yhteyksiä siihen, mitä Yhdysvalloissa on ollut meneillään viime vuosina, mutta tieto siitä, että sitä esitetään Foxilla, selkeytti ymmärrykseni täysin.

Lisäksi:
Simpsoneissa ensimmäinen mainostauko tulee heti alkutekstien jälkeen ja mainostaukoja on tyypillisesti puolentunnin aikana neljä. Elokuvien alussa ihmiset imetään rainan pariin. Puolenvälin jälkeen alkavat mainokset. Niitä tulee parhaimmillaan 7 minuutin välein ja ne saattavat kestää yli viisi minuuttia.
Kiitos suomalaiselle tv:lle, että täällä pitää selkeästi ilmoittaa, milloin mainokset alkavat ja loppuvat. Taitaapa olla mainosten maksimikesto ja -määräkin säädeltyjä? Jo MTV:tä (Music Televisionia, siis) tuntuu typerältä katsoa, kun ohjelman ja mainostauon väliin tulee epämääräisiä häpryköitä, jotka hämärtävät mainosten ja ohjelman rajaa.
Tags: , ,

Muokkaus 22.1. Otsikosta pois "USA:n", kysehän ei ole maan itsensä vaan republikaani-/oikeistopuolen propagandasta.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home